Keilaus on ennen kaikkea tekniikkalaji, jossa ratkaisevaa on harjoittelun määrä ja omien hermojen hallinta. Moni lajia tuntematon ei välttämättä pidä keilausta varsinaisena urheiluna, mutta lajissa menestyminen vaatii aivan samanlaista omistautumista ja treenaamista kuin muukin urheilu. Keilaajien on myös pidettävä huolta kehostaan, sillä toistuvat pallonheitto liikkeet ja raskaiden keilapallojen kannatteleminen sormien varassa voi olla nivelille raskasta.
Muutakin kuin pallon heittelyä
Keilauksen harjoitteluun kuuluu muutakin kuin varsinaista keilausta, eli keilojen kaatoa pallon avulla. Monet keilaajat harjoittavat koordinaatiotaan monin muinkin tavoin ja tekevät lisäksi erilaisia mielikuvaharjoitteita, joiden avulla esimerkiksi omia hermojaan voi hallita paremmin kilpailutilanteessa.
Moni kilpaurheilija tietää, että kisatilanteessa hermot ovat koetuksella ja adrenaliinin virtaus on opittava hallitsemaan. Tässä erilaiset mielikuvaharjoitteet tulevatkin tarpeeseen. Myös kokemus tuo runsaasti itsevarmuutta, eikä vanhempien ja kokeneiden kilpailijoiden enää tarvitse välttämättä panostaa yhtä paljon hermojen hallitsemiseen kuin nuorempien kilpailijoiden.
Simulaatiot apuna sekä ammattilaisilla, että aloittelijoille
Keilausta voi harjoitella myös keilaratojen ulkopuolella, vaikka pääpaino olisikin itse keilauksessa. Monet erilaiset digitaalisesti tuotetut simulaatiot voivat toimia ammattilaiskeilaajien apuna mielikuvaharjoittelussa. Simulaatioista voivat hyötyä myös monet muutkin kuin ammattilaiset ja keilauksesta kiinnostuneille on tarjolla lukuisia erilaisia pelejä, joista muun muassa erilaiset pelikonsolit ja igame tarjoavat lukuisia vaihtoehtoja.
Mikäli pelaaminen on verissä ja tuntuu omalta jutulta enemmän kuin keilaaminen, on nämä kaksi asiaa todella helppo yhdistää virtuaalisessa maailmassa. Keilaamista on tarjolla useilla eri peli pelikonsoleilla, joista osa toimii näppäimistöillä, osa ohjaimilla ja osa virtuaaliteknologian avulla. Vaihtoehtoja siis löytyy jokaiselle ja oikeastaan kenen tahansa on mahdollista kokeilla keilaamista, menemättä varsinaiselle keilahallille.
Vaikka digitaalinen harjoittelu ei suoraan korvaakaan varsinaista keilaamista, ja koordinaation ja voimankäytön harjoittelua, on sillä kuitenkin mahdollista tutustua lajiin ja sen lisäksi päästä kokeilemaan keilausta vähintäänkin virtuaalisessa muodossa. Virtuaalisen keilaus voi olla hyvä tapa kokeilla lajia, sillä se on riskittömämpi vaihtoehto ja usein helpommin saatavissa.
Varsinaisessa keilaamisessakaan loukkaantumisriski ei ole erityisen suuri, mutta se on kuitenkin olemassa. Pallon voi pudottaa varpailleen, sormet voivat mennä sijoiltaan, tai muutoin vaurioitua ja keilatessa voi sattua kaatumisia, joista seuraa eriasteisia loukkaantumisia. Usein loukkaantumiset ovat melko pienimuotoisia ja on totta, että kaikkea ei suinkaan voi pelätä, sillä muutoin elämästä tulee melko hankalaa. Jos kuitenkin haluaa pelata varman päälle, on digitaalinen keilaus hyvä keino päästä kiinni keilaukseen, nähdäkseen sopiiko laji itselle.
Digitaalinen keilaus on hauskaa
Digitaalisessa muodossa tapahtuva keilaaminen on usein erittäin hauskaa ja palkitsevaa, vaikka se saattaa alkuun kuulostaakin hieman yksitoikkoiselta. Vaikka keilaaminen ei varsinaisesti ole samanlaista kuin oikeilla radoilla, voi sen avulla ymmärtää, mistä lajissa on kyse, kuinka pisteet lasketaan. Digitaalista keilausta voi pelata yksin tai ystävien kanssa, aivan kuten oikeassakin keilauksessa.
Todelliset kasinointoilijat voivat kasinoilla satsata myös peleihin, joissa on teemana keilaus. Näitä löytyy esimerkiksi kolikkopelien joukosta, ja onpa joillain kasinoilla tarjolla myös virtuaalista keilausta. Oli kiinnostuksen kohde mikä tahansa, digitaalinen keilaus on kokeilemisen arvoista aivan siinä, missä oikeakin keilaus. Kaatojen aiheuttama riemu ei tunnu yhtään vähäisemmältä, vaikka se tapahtuisikin näytön ruudulta.